Aallon tiimi voitti TekesHack-suunnittelukilpailun semanttisella hakumoottorilla

29.09.2016

Semanttista tekstintunnistusalgoritmia voidaan käyttää löytämään toisiinsa liittyviä dokumentteja eri käyttötarkoituksia varten.

Vincent Kuo vasemmalla ja Tapio Auvinen oikealla.

TekesHack-suunnittelukilpailun haasteena oli käyttää avointa dataa, koneoppimista ja tekoälyä uusien palveluratkaisujen luomiseen sekä esitellä tehokkaita tapoja yhdistää keskenään yrityksiä, tutkimusryhmiä ja sijoittajia.

”Tämä on ensimmäinen kerta, kun hackathon-kilpailu yhdistetään Suomessa julkiseen hankintaan”, sanoo Tekesin hankintakoordinaattori Eriika Autio.

Demokilpailun voitti Aalto-yliopiston tiimi, johon kuuluu Tapio Auvinen tietotekniikan laitokselta ja Vincent Kuo rakennustekniikan laitokselta. Heidän erinomainen demonsa vakuutti raadin ja ansaitsi ensimmäisen sijan, josta oli palkintona 10 000 euroa.

”Pyrimme ratkaisemaan tiedon hiljaisuuteen sekä erilaisten sanojen ja lauseiden yhdistämiseen liittyviä ongelmia käyttämällä tiedonlouhintaa ja koneoppimisalgoritmeja tekstien ja erilaisten tietolähteiden vektoroimiseen. Tämän avulla pystytään kvantitatiivisesti mittaamaan semanttisia samankaltaisuuksia eri tekstien välillä käyttämällä skaalautuvaa laskentaa. Näin voidaan yhdistää toisiinsa tekstien eri kohtia, jotka ovat lauseopillisesti erilaisia, mutta sisällöllisesti samankaltaisia”, kertoo Vincent Kuo.

Tekes_screenshot-blurred.png

Prototyypin avulla käyttäjät voivat etsiä sijoittajia, startup-yrityksiä, muita yrityksiä ja organisaatioita sekä tutkijoita käyttäen avainsanoja, lauseita tai pidempiä tekstejä, kuten tutkimusten tiivistelmiä hauissaan.

Prototyyppi louhi tietoa Slush-tietokannasta sekä Aallon ja Tekesin tietokannoista, ja sen avulla voi tehdä kyselyjä käyttämällä luonnollista kieltä. Tutkijat lisäsivät työkaluun yhdistämisominaisuuden ja semanttisen kartoittamisominaisuuden, joiden avulla käyttäjät voivat rakentaa kuhunkin aiheeseen liittyviä arvoketjuja ja yhteistyötä. Ratkaisu sopii kaikille innovaatioekosysteemin toimijoille – tutkijoille, startup-yrityksille, julkiselle sektorille ja sijoittajille.

”Yhdistäminen perustuu sanojen merkityksille, ja kysely voi olla mitä tahansa lauseesta kokonaiseen artikkeliin. Semanttinen kone voi tehdä kyselyjä jopa kielestä toiseen, esimerkiksi kun molemmissa kielissä käytetään tiettyä terminologiaa jollain aihealueella. Semanttista konetta voidaan käyttää esimerkiksi merkityssisällöllisesti toisiinsa liittyvän tutkimustiedon, kilpailijoiden tai jopa kiinnostavien työpaikkojen tai työnantajien etsimiseen”, toteaa Tapio Auvinen.

Hackathon-tapahtuma oli suunnittelukilpailun yksi vaihe. Seuraavaksi kilpailijoiden tuotokset annetaan itsenäiselle raadille arvosteltavaksi. Viimeisen arvostelun lopullinen voittaja pääsee tekemään Tekesin kanssa sopimuksen, jonka arvo on 100 000–200 000 euroa.

Lisätietoa:

Tapio Auvinen
Aalto-yliopisto
Tietotekniikan laitos
tapio.auvinen@aalto.fi
+358 40 756 2742

Vincent Kuo
Aalto-yliopisto
Rakennustekniikan laitos
vincent.kuo@aalto.fi
+358449541094

TekesHack-suunnittelukilpailu